Foorumi meille rumpaleille - Aito ja alkuperäinen
Tänään on 09 Syys 2010, 18:14

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Alueen säännöt


Eli, tarkoitus puhua bändeistä yleisesti. Pyrkikää välttämään joutavaa chättäilyä ja yrittäkää tuoda esille perusteltuja mielipiteitä. Olisi myös suotavaa että mitään lapsellista väittelyä jonkin bändin paremmuudesta toiseen verrattuna ei syntyisi. Muistakaa myös jättää levyarvioinnit ja isommat rumpalikeskustelut omiin alueisiinsa.

Huom, kun teette itse threadin niin jättäkää wikipediasta copypasteamiset väliin ja tehkää oikeesti se alotuspostaus itse. Tuotte esille omia näkemyksiä bändin hyvistä/huonoista puolista ja oikeasti panostatte aiheen tekemiseen. Lyhyt itse tehty aloituspostaus on sata kertaa parempi kuin pitkä netistä kopioitu selostus.

Osiossa siis tarkoitus tehdä aina yksi threadi kutakin bändiä kohden ja keskittää kyseisestä bändistä jauhaminen tämän threadin alle. Itsestäänselvyys, mutta pakko mainita silti. Olisi myös mukava että puhe pidettäisiin levytyssopimuksellisissa ja tunnetuissa bändeissä, eikä alettais jauhamaan jostain naapurin Aapon humppaprojektista.

Tämä osio on sitten hieman kokeiluasteella. Jos ei kiinnostusta näytä syntyvän tai bändikeskustelut etenevät ei-toivotulla käyttäytymismallilla niin osion säilyttämistä mietitään uusiksi.

Joka tapauksessa, rattoisaa jutustelemista :)

T: Ylläpitäjistö ja moderaattorit



Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 33 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 06 Marras 2009, 17:33 
Poissa
Rumpali
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 17 Touko 2009, 18:00
Viestit: 92
Erkkijormakainen kirjoitti:
Soittajat eivät osaa soittaa (ei pelkästään rumpali vaan kitaristit ja laulaja)

Mun mielestä kitaristit luokitellaan automaattisesti soittajiin..
Aiheeseen: Kyllä Metallicalla on muutamia hyviä kipaleita :) Kuuntelen sillointällöin.

_________________
Finished the day mr. McBrain walks through the door
We said: Are you a jazz drummer ?
He said: No, I fucking break things!
-Bruce Dickinson

Girls drinking plasma wine.

KOSSSHHHhhh.


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 08 Marras 2009, 10:15 
Poissa
Inside
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 21 Marras 2007, 19:05
Viestit: 350
Paikkakunta: siilinjärvi
Erkkijormakainen kirjoitti:
Mun mielestä Metallica on aivan liian yliarvostettu bändi.
Soittajat eivät osaa soittaa (ei pelkästään rumpali vaan kitaristit ja laulaja)
Sanoitukset ovat aika lapsellisia.


Et kehtais täsmentää? :D :D :D Repesin tolle kommentille nimittäin aika pahasti :D Ehkä se poikien soittotaidosta kertoo jotain jos niiden perustama bändi on yksi maailman suosituimmista ja tunnetuimmista metallibändeistä?

_________________
So let it be written,so let it be done.
setti vai mikä se nyt oli


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 08 Marras 2009, 12:03 
Poissa
Veteraani
Avatar
 WWW  Profiili

Liittynyt: 11 Joulu 2006, 00:29
Viestit: 758
Paikkakunta: Kerava
Se on trolli, älkää välittäkö.

Itellä sai rummuttelu ja rokkihommat yleensäkin alkunsa Metallican Load-levystä. Se on mun mielestä edelleenkin helvetin hyvä rokkilevy. Sellaisen siitä tekee Hetfieldin ääni ja riffit sekä levylle saakka päätyneet rumpuotot jotka tukee edellä mainittuja oikein hyvin. Se on harvinaisen toimivaa rokkia vaikka bändin nimen olis siinä Black Albumin tienoilla voinut pistää vaihtoon.

Oma suosikkilevy Metallicalta on nykyään Master of Puppets tai ...and Justice For All. Noi on niin hienoja lättyjä että en osaa toista tiputtaa pois. Erään bändin jäsenen soittotaidosta (tai sen puutteesta) on jo tarpeeksi tarinaa tällä foorumilla mutta se on todettava että James, Lars ja Kirk on erinomaisia biisintekijöitä.

_________________
> The Music of Erich Zann
> kotivideot (uutta studiovideota 8.8.)
> kamalistat & kuvat


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 17 Marras 2009, 16:40 
Poissa
Rumpali
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 09 Elo 2009, 13:32
Viestit: 80
Paikkakunta: Iitti
Erkkijormakainen kirjoitti:
Mun mielestä Metallica on aivan liian yliarvostettu bändi.
Soittajat eivät osaa soittaa (ei pelkästään rumpali vaan kitaristit ja laulaja)
Sanoitukset ovat aika lapsellisia.



Joo, toi on totta. On se nykyyän ihan yliarvostettu, mutta aikoinaan se oli tosi kova sana.

Sanoituksista oli tarkotus tulla kysymään. Miten niin lapsellisia? Musta ne on aika hyvällä maulla tehty. Ne on juuri sillee, että ne ei oo yltiöimeliä vaan ihan sopivan karkisti tehty. (Puhuttaessa siis "powerballadeista" kuten esim. Fade to Black) Et viitsisi vähän selittää tarkemmin?

_________________
Nicko McBrain, Dave Lombardo, Chad Smith, Vinnie Paul, Kai Hahto, Charlie Benante, Nick Menza
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
NewSound, Pearl, Paiste, Stagg, Dream, Tama


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 17 Marras 2009, 16:51 
Poissa
Veteraani
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 10 Loka 2008, 17:13
Viestit: 910
Paikkakunta: Espoo
AlluZ kirjoitti:
Erkkijormakainen kirjoitti:
Mun mielestä Metallica on aivan liian yliarvostettu bändi.
Soittajat eivät osaa soittaa (ei pelkästään rumpali vaan kitaristit ja laulaja)
Sanoitukset ovat aika lapsellisia.



Joo, toi on totta. On se nykyyän ihan yliarvostettu, mutta aikoinaan se oli tosi kova sana.

Sanoituksista oli tarkotus tulla kysymään. Miten niin lapsellisia? Musta ne on aika hyvällä maulla tehty. Ne on juuri sillee, että ne ei oo yltiöimeliä vaan ihan sopivan karkisti tehty. (Puhuttaessa siis "powerballadeista" kuten esim. Fade to Black) Et viitsisi vähän selittää tarkemmin?


Tuskin kaveri tulee enää erittelemään huomioitaan, kyseessä oli avataristasikin tutuksi tullut trolli :roll:

_________________
> > Yamaha Tour Custom & Yamaha DTXPlorer < <


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 17 Marras 2009, 16:54 
Poissa
Rumpali
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 09 Elo 2009, 13:32
Viestit: 80
Paikkakunta: Iitti
tmasd kirjoitti:
Tuskin kaveri tulee enää erittelemään huomioitaan, kyseessä oli avataristasikin tutuksi tullut trolli :roll:



Jäi vaivaamaa :D

_________________
Nicko McBrain, Dave Lombardo, Chad Smith, Vinnie Paul, Kai Hahto, Charlie Benante, Nick Menza
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
NewSound, Pearl, Paiste, Stagg, Dream, Tama


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 20 Marras 2009, 07:50 
Aivan hiton hyvä bändi!!
Rumpaliki on tosi hyvä!
Ja minun mielestä kitaristiki ajaa asiansa...


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 26 Marras 2009, 21:56 
Poissa
Rumpali
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 09 Elo 2009, 13:32
Viestit: 80
Paikkakunta: Iitti
Mä en vaan oikeen ymmärrä sitä, miks Blackia pidetään niin hyvänä levynä. Musta se ei oo mikää hirveen hyvä lätty. Sandman, Wherever I may Roam, Sab But True ja Through the Never on varmaan ainoot ton levyn hittiaineskappaleet. Tylsiä ne muut laulut. Koitettiinko tyydyttää kevyemmän musiikin kuuntelijat tällä levyllä?

_________________
Nicko McBrain, Dave Lombardo, Chad Smith, Vinnie Paul, Kai Hahto, Charlie Benante, Nick Menza
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
NewSound, Pearl, Paiste, Stagg, Dream, Tama


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 03 Tammi 2010, 12:59 
Poissa
Inside
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 31 Tammi 2009, 23:48
Viestit: 143
Paikkakunta: Vihanti
Nyt on tullut kuunneltua 'Tallicaaki enemmän. Täytyy sanoa, että uudempaan materiaaliin en oo koskenu. Kasari vetää mua puoleen. Larssi oli hyvä sillon ja Hetilläki oli munaa laulussa, Hammetilla oli hyvät soolot (on edelleenki) ja Cliffin soitossa oli säröä ja kuten myös Jasonilla.
Top 5-'Tallica levyt:
Master Of Puppets
Ride the Lightning
Kill 'em All
...and Justice for All
Black

_________________
Tamaa, Masterwork, Wuhan: viewtopic.php?f=11&t=6643


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 07 Maalis 2010, 21:00 
Poissa
Inside
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 06 Helmi 2008, 18:41
Viestit: 154
Paikkakunta: Lappeenranta
Jäänyt nähtävästi tänne kirjoittaminen välistä, no korjataanpas tämäkin virhe nyt.
No eihän siitä mihinkään pääse, kyllä Metallica joskus kolahtanut paljonkin. Kyllä sitä jaksaa palata kuuntelemaan Ride The Lightningia tai Kill 'em Allia (ja muitakin tietenkin). Olihan se kokemus viime kesänä Sonispheressä näitä legendoja nähdä, vaikka Lars siellä sekoili minkä ehti ja ei Kirk ollut enää kovimmassa vedossa. Mutta kyllä se helvetin hienolta tuntui kuulla vanhoja hittejä livenä. Kun sitä vaan olisi päässyt näkemään nämäkin herrat parhaina päivinään...

_________________
"Drummer has two roles in the band: 1. Play the drums. 2. Wreck hotel rooms."
Sonor + Meinl - Unott1 @ Last.fm @ Twitter


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 19 Heinä 2010, 11:23 
Poissa
Rumpali
 WWW  Profiili

Liittynyt: 30 Maalis 2010, 19:03
Viestit: 69
Paikkakunta: Äänekoski
Tämä on se bändi joka tutustutti minut (ja veljeni) metalliin. Itse olen samaa mieltä kuin kaikki muutkin: Loadista lähtien bändi on mennyt vähän päin seiniä. Keikallakin olen jo kerennyt käymään.

PS: Nytkin muuten soi Metallica. :D


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 30 Heinä 2010, 01:17 
Poissa
nahka
 Profiili

Liittynyt: 25 Huhti 2009, 21:55
Viestit: 8
Houkka kirjoitti:
...Burton oli ja Trujillo ovat sentään ihan huippubasisteja....


Tästä tuli mieleen, kun suurena Burtonin soiton arvostajana tuli vähän yllätyttyä miehen oikeasta tasosta kuunneltuani kerran Master of Puppets -biisin beissiraidat pelkillään. Tsekatkaa itse : D http://www.youtube.com/watch?v=Xm7w5al2n7o

Tokihan tuo voi olla feikki tai jotain, mutta jos Burton tossa itse soittaa niin kyllä se hypetyksen määrä on jossain määrin päässyt vähän käsistä. Toki säveltäjänä arvostan kovasti :!:


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 30 Heinä 2010, 07:37 
Poissa
Veteraani
 WWW  Profiili

Liittynyt: 20 Touko 2006, 12:10
Viestit: 545
Paikkakunta: Jämsä
Jakie kirjoitti:

Tästä tuli mieleen, kun suurena Burtonin soiton arvostajana tuli vähän yllätyttyä miehen oikeasta tasosta kuunneltuani kerran Master of Puppets -biisin beissiraidat pelkillään. Tsekatkaa itse : D http://www.youtube.com/watch?v=Xm7w5al2n7o

Tokihan tuo voi olla feikki tai jotain, mutta jos Burton tossa itse soittaa niin kyllä se hypetyksen määrä on jossain määrin päässyt vähän käsistä. Toki säveltäjänä arvostan kovasti :!:


Noh, tarviihan tietty muistaa että nuo bassoraidat on soiteltu vuonna 1985. Silloin ei vain samanlaista studiotekniikkaa ollut. Nykyään voidaan paikata sinne joukkoon yksittäisiä nuotteja. Tuolloin on soitettu pääsääntöisesti biisi kerralla purkkiin. Tai ainakin isommissa pätkissä kuin nykyään.
Nyt kun ei ole varmuutta että onko tuo alkuperäinen raita, niin silti väitän että noita virheitä ei tuolta biisistä kyllä pysty erottamaan. Eli homma toimii kuin junan vessa :wink:

Etsippä huviksesi tuon Dyers Even pelkät rumpuraidat. On aika huojuvaa soittoa, mutta taas biisinä se levyllä toimii kyllä kympillä. On muuten ollut huhua liikenteessä että ulrich ei itse soittaisi ko biisiä.


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 31 Heinä 2010, 00:27 
Poissa
nahka
 Profiili

Liittynyt: 25 Huhti 2009, 21:55
Viestit: 8
lusticon kirjoitti:
Noh, tarviihan tietty muistaa että nuo bassoraidat on soiteltu vuonna 1985. Silloin ei vain samanlaista studiotekniikkaa ollut. Nykyään voidaan paikata sinne joukkoon yksittäisiä nuotteja. Tuolloin on soitettu pääsääntöisesti biisi kerralla purkkiin. Tai ainakin isommissa pätkissä kuin nykyään.
Nyt kun ei ole varmuutta että onko tuo alkuperäinen raita, niin silti väitän että noita virheitä ei tuolta biisistä kyllä pysty erottamaan. Eli homma toimii kuin junan vessa :wink:

Etsippä huviksesi tuon Dyers Even pelkät rumpuraidat. On aika huojuvaa soittoa, mutta taas biisinä se levyllä toimii kyllä kympillä. On muuten ollut huhua liikenteessä että ulrich ei itse soittaisi ko biisiä.


Joo, tottahan se on, että joskus 25 vuotta sitten äänitysmenetelmät oli hiukan erilaiset ku nykyään. Kuitenkin tää kaikki hehkuttamine ja puhuminen basson Jimi Hendrixistä ei mun mielestä tuu esiin hirveesti tässä Puppetsin bassoraidassa. Hienoja sooloja Burtonilta oon kyllä kuullut ja kuten sanoitki itse biisi kokonaisuutena on todella kovaa settiä eikä ne basistin virheet tosiaan sieltä helposti erotu.

Joo ja kyllä se Larssikin ilmeisesti virheitä osaa tehdä (mikäli tuossa itse soittaa) :D Tässäkään tapauksessa ei kyllä tunnu kovasti menoa haittaavan, eikä ehkä tollasessa asennemeininkibändissä pitäiskää. Kyllä ne kännisimmät klubikeikatki jostai niiden uran alkuajoilta mulle ainaki kolahtaa 8)


Ylös
 
 Viestin otsikko: Re: Metallica
ViestiLähetetty: 31 Heinä 2010, 01:22 
Poissa
Perusjäsen
Avatar
 Profiili

Liittynyt: 06 Heinä 2009, 20:11
Viestit: 16
Paikkakunta: Pori
Oon ite kans kuunnellu nyt jokusen vuoden kyseistä bändiä, mutta nyt on jäänyt vähän vähemmälle. Myös keikoilla on tullu käytyä pari kertaa (Sonisphere 2009 ja Helsinki 2009).

Levykäiset menee itsellä jokseenkin tähän järjestykseen:
1. Ride the Lightning
2. Kill 'Em All
3. ...and Justice for All
4. Master of Puppets
5. Black

Ei mulla tässä sitten muuta.


Ylös
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 33 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia vestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
Powered by phpBB   
Design By Rumpalit.net  
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com